Helsingin keskustan kaasuhälytyksen syynä ilkivalta?

Poliisi epäilee, että Helsingin keskustan Lasipalatsissa ilmaan päässyt kaasu oli laskettu ilmaan tahallisesti. Kaasun koostumusta ei ole vielä saatu selville, mutta aineelle altistuneiden oireet ovat lieviä.

Helsingin ydinkeskustan Lasipalatsin kirjastossa pääsi alkuillasta ilmaan toistaiseksi tunnistamatonta kaasua.
Lasipalatsissa ainetta havaittiin rakennuksessa sijaitsevan Kirjakaapelin kirjaston tiloissa. Palokunta sai hälytyksen nimikkeellä "kaasun hajua".

Kirjaston asiakkaille aine aiheutti kurkku- ja nenä-ärsytystä. Parikymmentä asiakasta tutkittiin paikan päällä, mutta yhtä lukuunottamatta heidät päästettiin kotiin saman tein. Asiakkaiden oireet olivat kuitenkin hyvin lieviä tai heillä ei ollut oireita lainkaan. Tutkituille annettiin ohjeet ottaa yhteyttä terveysviranomaisiin, jos oireita ilmenee parin päivän sisällä. Osa oli jopa haluttomia jatkotoimiin, mutta kaikkien henkilötiedot otettiin muistiin.
Päivystävä palomestari Kalle Taipalinen kertoi, ettei pelastuslaitos saanut aineesta minkäänlaista näytettä. Pelastuslaitoksen käytössä on ampulleja, joiden läpi tutkittavaa ainetta vedetään. Mikäli aine on samaa kuin ampullisissa, mittausjärjestelmä reagoi siihen.

-Käytimme useita ampulleita, mutta mikään ei natsannut.

Testit tehtiin esimerkiksi ammoniakin ja muiden yleisesti tunnettujen vaarallisten aineiden varalta. Kyynelkaasuun testiä ei ole.

Kyynelkaasussa oireet ovat Taipalisen mukaan kuitenkin voimakkaampia kuin nyt koetussa; Lasipalatsissa kukaan ei esimerkiksi lamaantunut kaasuun.

-Ainoa mahdollisuus on, että jos se on ilkivaltaa, niin kuin ilmeisesti on, joku jää kiinni ja tunnustaa. Muuten mahdollisuudet (aineen selvittämiseen) ovat aika pienet.

Ylikonstaapeli Tapio Korpela arvioi, että tapauksesta joudutaan ilmeisesti tekemään rikosilmoitus. Ellei terveyshaittoja tai vammoja ilmene, rikosnimikkeeksi kirjattaneen Korpelan mukaan ilkivalta.

"Tuntui limakalvoilla"

Kirjastovirkailija Ilmari Korpela kertoi tilanteen alkaneen, kun tietokoneiden äärellä olleet ihmiset alkoivat valittaa yskäänsä. Korpelan mukaan kaasu oli hajutonta, mutta se tuntui voimakkaasti limakalvoilla.

-Ainakaan pippuria tai sen tyyppistä aine ei mielestäni ollut. Pikemminkin jotain kemikaalia, Korpela sanoi.

Korpela pyysi nopeasti ihmisiä poistumaan tiloista ja ilmoitti kirjaston olevan kiinni. Osa väestä poistui pääoven kautta ja osa pohjoispään parvekkeelle. Ovet avattiin, jotta aine tuulettuisi pois.

Korpelan mukaan mitään paniikkia ei syntynyt. Jotkut asiakkaat olivat jopa haluttomia poistumaan kesken puuhiensa. Lohjalainen opiskelija Anas Abshir, 16, kuitenkin kertoi pelästyneensä, kun tajusi ilmassa olevan kaasua. Hän huomasi kurkkuansa ärsyttävän ja yskittävän niin, ettei hän ollut pystyä hengittämään. Myös hän kävi pelastuslaitoksen bussissa tarkastuksessa, mutta mitään hälyttävää ei löytynyt.

-Tottakai tuli mieleen kaikki se, mitä Yhdysvalloissa ja muualla on nykyään meneillään. Tuskin olisi pelästynyt, jos olisin ollut landella, mutta keskellä stadia on vähän eri juttu, Abshir sanoi.

Hälytys myös tavaratalossa

Vajaan tunnin kuluttua ensimmäisestä hälytyksestä palokunnalle tuli samanlainen kaasuhälytys myös Lasipalatsia vastapäätä sijaitsevaan Sokos-tavaratalon rakennukseen. Tavaratalorakennuksessa sijaitsevassa S-Marketissa oli havaittu samantapaista pistävää hajua kuin Lasipalatsissakin.

Illalla klo 20.30:n jälkeen palokunta hälytettiin jälleen Sokoksen S-Markettiin. Palomestari Kalle Taipalisen mukaan pari S-Marketin henkilökuntaan kuuluvaa työntekijää valitti samanlaisia oireita kuin Lasipalatsinkin potilaat.

Palomestarin mukaan palokunta ei kuitenkaan löytänyt marketin tiloista mitään poikkeavaa.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.