Helsingin Sanomien entinen päätoimittaja Simopekka Nortamo kuoli

Helsingin Sanomien entinen päätoimittaja Simopekka Nortamo on kuollut. Nortamo kuoli eilen 76-vuotiaana Jorvin sairaalassa Espoossa lyhyen sairauden jälkeen.

Nortamo syntyi Helsingissä 22.5.1927 ja aloitti journalistina 1940-luvun lopulla. Nortamo ehti toimia Viikkosanomien toimituspäällikkönä ja päätoimittajana vuosina 1958-66. Helsingin Sanomien sunnuntailehden toimituspäälliköksi hän siirtyi vuosiksi 1969-71 ja koko lehden toimituspäällikkönä hän oli vuoteen 1976 saakka. Tuolloin Nortamosta tuli Helsingin Sanomien uutispäätoimittaja. Viimeiset työvuotensa 1989 alkaen Nortamo oli erityistehtävissä. Hän jäi eläkkeelle 65-vuotiaana vuonna 1992.

Nortamo tunnettiin alansa arvostettuna kirjoittajana ja vaikuttajana. Hän osallistui niin suomalaisen viestintäpolitiikan kehittämiseen kuin kansainväliseen sananvapaustyöhönkin. Valtion journalistipalkinnon Nortamo sai vuonna 1993.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.