Helsingin Sörnäisissä yritettiin vallata tyhjä rakennus – useita poliisiautoja paikalla

Helsingin Sörnäisissä oli kuuden aikaan meneillään poliisioperaatio. Poliisista kerrotaan, että alueella tapahtui tyhjillään olevan rakennuksen valtausyritys.

– Ainakin seitsemän poliisiautoa oli paikalla. Myös korttelin ympärillä oli poliisiautoja ja kyttäilivät vähän niin kuin joka suuntaan, silminnäkijä kertoo MTV Uutisille. 

Silminnäkijä havaitsi poliisiautot Sörnäistenkadulla. 

Komisario Henri Helminen Helsingin poliisista kertoo, että noin 30 hengen ryhmä oli aikeissa vallata tyhjillään olevan rakennuksen. Poliisi on yhä paikan päällä.

– Näyttää siltä, että he ovat poliisin kehotuksesta poistumassa ja tilanne on ratkeamassa hyvässä hengessä. Kyseessä oli jonkin sortin mielenilmaus. 

– Samaa porukkaa, jotka ovat Helsingissä aikaisemminkin yrittäneet vallata rakennuksia, Helminen sanoo.


Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.