Helsingin turmaraitiovaunulla törmäyshetkellä reilusti nopeutta

Helsingin turmaraitiovaunulla oli onnettomuustutkintakeskuksen mukaan törmäyshetkellä nopeutta 46 kilometriä tunnissa. Tekninen tutkinta osoitti, ettei vaunun pyörissä tai jarrujärjestelmissä ollut mitään vikaa. Myös vaihteenkääntäjä oli onnettomuushetkellä täysin kunnossa.

Raitiovaunu suistui kiskoiltaan viime viikon maanantaina kuljettajan menetettyä kertomansa mukaan kuumuuden vuoksi tajuntansa. Holtittomasti heittelehtinyt vaunu törmäsi motoristiin, joka raahautui pienen matkaa vaunun alla ja kuoli heti.

Toistaiseksi on epäselvää, törmäsikö vaunu ensin liikenteenjakajaan vai moottoripyörään. Teknisen tutkinnan mukaan vaunun nokassa oleva esteenraivaaja laukesi törmäyksen voimasta vain muutamaa sekuntia vaille kello 17.

Kuljettaja havahtui heittelehtimiseen


Poliisikuulusteluissa raitiovaunun kuljettaja on kertonut havahtuneensa siihen, että vaunu heittelehtii kiskoilla ja moottoripyörä tulee kohti. Tekninen tutkinta vahvistaa, että vaunu oli törmäyshetkellä joutokäynnillä, eikä kuljettaja siis vielä tuolloin jarruttanut.

-Sekunti törmäyksen jälkeen kuljettaja jarrutti puolella teholla, ja nopeus oli tippunut 40 kilometriin tunnissa, tutkinnanjohtaja rikoskomisario Antero Jokinen kertoo.

Tämän jälkeen kuljettajan jalka kirposi jarrulta. Vain neljä sekuntia törmäyksen jälkeen vaunun matka katkesi tavaratalo Stockmannin seinään.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.