Helsingin ydinkeskustan yökerho kirkkokäyttöön

Helsingin ydinkeskustassa sijaitseva yökerho palautuu jälleen kirkkotilaksi.

Fredrikinkatu 42:ssa sijaitseva Luther-kirkko palautuu Suomen Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen (Sley) hallintaan viimeistään vuoden 2016 alussa. Sen jälkeen tilat peruskorjataan ja otetaan kirkkokäyttöön.

Tiloissa toimii tällä hetkellä Saint Helsinki -niminen hip-hop-yökerho. Aiemmin entisessä kirkkosalissa on toiminut muun muassa sekä rock- ja metallimusiikkiin erikoistunut yökerho.

Ensimmäinen Sleyn rukoushuone Fredrikinkadun ja Malminkadun kulmauksessa olevalle tontille valmistui 1878. Sen viereen rakennettiin 1894 uusi Karl August Wreden piirtämä goottilaistyylinen rukoushuone. Nykyisen funktionalismia edustavan julkisivunsa rakennus sai muutostöissä 1931. Samassa yhteydessä rukoushuone vihittiin kirkoksi.

Luther-kirkko vaurioitui saman vuosikymmenen lopulla talvisodan pommituksissa, mutta se kunnostettiin entiseen asuunsa. 

Joukko nuoria valtasi 1986 purkupäätöstä odottaneen talon kiinnittääkseen huomiota heikkkoon asuntotilanteeseen. Rakennus päätettiin suojella ja Sley myi kiinteistön 1989. Yökerhotoiminta kirkkosalissa alkoi 1990-luvun puolivälissä.  

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.