Helsingissä iso mielenosoitus monikulttuurisuuden puolesta

"Meillä on unelma - Mielenosoitus monikulttuurisen ja avoimen Suomen puolesta"-tapahtumaan on Facebookissa ilmoittautunut ennakolta jo 24 000 ihmistä. Tapahtuma järjestetään Kansalaistorilla.

Paikalle on ennakkotietojen mukaan tulossa puhumaan muun muassa kolumnisti Maryan Abdulkarim, kansanedustajat Ozan Yanar (vihr.) ja Paavo Arhinmäki (vas.), kaupunginvaltuutettu Fatbardhe Hetemaj (kok.), Juutalaisen seurakunnan ylirabbiini Simon Livson, sekä joukko muita suomalaisia poliitikkoja, urheilijoita ja vaikuttajia.

Heidän joukossaan on myös kansanedusta Erkki Tuomioja (sd.), joka toteaa Facebook-sivuilla seuraavaa:

– Monikulttuurisuus on vaikea laji, mutta maailmalla joka ei sitä opi ei ole tulevaisuutta. Unelmoin maailmasta, jossa vihapuheelle ei ole sijaa ja jossa voimme tässäkin suhteessa olla Suomesta ylpeitä.

Tapahtuma on nähty mielenilmauksena kansanedustaja Olli Immosen (ps.) perjantaista päivitystä vastaan, jossa otettiin sotaretoriikan sävyttämässä tekstissä kantaa monikulttuurisuutta vastaan.

Helsingin lisäksi "Meillä on unelma" -tukimielenosoituksia järjestetään ainakin Oulussa ja Lahdessa.

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.