Helsingissä vietetään kouluruokapäivää – ruoasta halutaan värikästä ja rouskuvaa

Tänään vietetään Helsingissä kouluruokapäivää. Helsingissä kouluruokaa on oppivelvollisille tarjottu ilmaiseksi jo vuodesta 1943.

Helsingissä Teurastamon alueella ensimmäistä kertaa järjestettävässä tapahtumassa maistatetaan nykyisiä kouluruokia ja pyydetään lapsia osallistumaan tulevaisuuden kouluruokien suunnitteluun.

Kouluruoka on Suomessa ravitsemuksellisesti ollut kunnossa jo jonkin aikaa. Ruokaa kuitenkin pyritään kehittämään yhä, sillä yhä harvempi koululainen osallistuu ruokailuun.

– Alemmilla vuosiluokilla oppilaat syövät säännöllisesti ja osallistuvat ruokailuun, mutta sitten ylemmillä vuosiluokilla tapahtuu jotakin. Ruoka ja ruokailutilanne eivät jostain syystä houkuttele, Marjaana Manninen Opetushallituksesta kertoo.

Ravitsemuskaan ei usein osu kohdilleen, jos kouluruoka jää jostain syystä väliin.

– Jos oppilas joutuu odottamaan viisi minuuttia, hän mieluummin kääntyy kannoillaan ja lähtee johonkin muualle syömään - pahimmassa tapauksessa hän syö makeaa, suolaista, rasvaista ja nopeasti nälän vievää, mutta yhtä nopeasti sen uudelleen tuovaa jossakin naulakon pimennossa, Marjaana Manninen jatkaa.

Kello 10 on liian aikaisin lounaalle

Ruokailu halutaan tulevaisuudessa tarjota silloin, kun oppilailla on oikeasti nälkä.

– Oletus on, että kotona syödään hyvä tukeva aamupala ja sitten se hyvä lounaan aika on siinä puolenpäivän aikaan. Meillä on kouluja, joissa ateria tarjotaan jopa ennen kymmentä. Nälkä ei houkuta siinä vaiheessa vielä syömään, Manninen sanoo.

Ruokaa kehitetään yhteisvoimin eri toimijoiden kanssa. Tavoitteena on se, että vuonna 2020 kaikki oppilaat syövät kouluruokansa.

– Toki tärkeintä on se ruoka, ja että se maistuu hyvälle ja, että se on oikeanlämpöistä, kun se tarjoillaan: maidot ja ruokajuomat kylminä ja lämpimät ruoat kuumina.

Suutuntumaan, koostumukseen ja annosten ulkonäköön on alettu kiinnittää enemmän huomiota.

– Ruoan pitää myös vähän tuntua hampaissa ja rouskua suussa. Se lisää miellyttävää makutuntumaa ja tuntemusta siitä, millaista ruoka on, Marjaana Manninen opetushallituksesta kertoo.

Kasviksia oppilaat söisivät omien sanojensa mukaan enemmän, jos tarjolla olisi uusia, värikkäitä vaihtoehtoja. Uusiakin makuja tulisi kokeiltua ja makuihin totuttaisiin, mikäli kasviksista saisi itse valita mieluisensa.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.