"Helsinki on tuomittu ruuhkiin"

Helsingissä on tänään vietetty prameita juhlallisuuksia Hakamäentien uusien liikennejärjestelyjen pyörähtäessä käyntiin. Useat liikenteessä kulkijat ovat kuitenkin pettyneitä, sillä ruuhkien arvellaan vain vaihtavan paikkaa.

Helsingin kaupungin liikennesuunnittelija Olli-Pekka Poutanen on myöskin epäileväinen ruuhkien helpottumisesta.

- On ennustettu, että kehä 1:n tason liikenne saattaa kasvaa kolmanneksen 20-30 vuodessa, kehä kolmosen ruuhkat jopa 100 prosenttia, Poutanen sanoo.

- Nämä ruuhkat ovat jo näkyvissä sisääntulo- ja kehäteillä. Vaikka niitä parannetaan, ruuhkautuminen vain pahenee.

Sen sijaan Helsingin keskustaan suuntautuva liikenne ei ole juurikaan kasvanut. Tämä tarkoittaa Poutasen mukaan, ettei pienelle alueelle ulottuvalla ruuhkamaksulla ole merkitystä. Mahdollinen ruuhkamaksu pitäisi ulottaa koko seudun alueelle.

- Se mikä on kasvanut, on Helsingin poikittaisliikenne. Siellä joukkoliikenteeseen pitäisikin satsata voimakkaasti, sillä siellä autoilijoilla ei välttämättä ole vaihtoehtoja.

40 liikenneonnettomuutta vähemmän

Hakamäentietä uudistettiin kolmevuotisen hankkeen aikana yli kolmen kilometrin matkalta.

Suurin yksittäinen rakennuskohde oli 320 metriä pitkä Kivihaan tunneli, joka avautui liikenteelle kuluneena kesänä. Muita keskeisiä kohteita olivat Mannerheimintien, Ilmalan, Veturitien sekä Ratapihantien eritasoliittymät.

Uusien eritasoliittymien ja liikennejärjestelyjen myötä liikenteen turvallisuuden sekä sujuvuuden uskotaan paranevan. Arvion mukaan uudella Hakamäentiellä tapahtuu vuosittain 40 liikenneonnettomuutta vähemmän.

(MTV3)

Katso Mari Haaviston juttu (Seitsemän uutiset 23.9.2009)

Katso Helsingin kaupungin liikennesuunittelupäällikön Olli-Pekka Poutasen haastattelu. Toimittajana Mari Haavisto.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.