Helsinki valittaa Sipoon saamasta lunastusluvasta

Ympäristöministeriö antoi maaliskuussa Sipoolle luvan lunastaa yhteensä noin 57 hehtaaria Helsingin omistamia maa-alueita Sipoon kunnan alueella.

Helsinki valittaa korkeimpaan hallinto-oikeuteen ympäristöministeriön Sipoolle myöntämästä maan lunastusluvasta. Asiasta päätti Helsingin kaupunginhallitus tänään.

Sipoon maaliskuussa ministeriöstä saama lupa koskee yhteensä noin 57 hehtaarin kokoista maa-aluetta Sipoon Nikkilässä ja Pigbyssä. Maan omistaa Helsinki.

Helsingin kaupunginhallitus katsoo, ettei lunastusluvalle ole riittäviä oikeudellisia edellytyksiä ja että alueiden luovuttaminen Sipoolle voidaan sopia vapaaehtoisella kaupalla.

Valitus ei estä varsinaisen lunastusasian etenemistä seuraavaksi lunastustoimikunnalle maan käyvän arvon määrittelyä varten.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.