Helsinki-Vantaalta lähtevät lennot myöhästelevät yhä

Osa Helsinki-Vantaalta lähtevistä lennoista myöhästelee edelleen. Etelä-Suomen lentosää on jo varsin hyvä, mutta aamun huonon kelin aiheuttamat myöhästymiset heijastuvat yhä liikenteeseen.

Lisäksi jotkut lennot myöhästyvät muun Euroopan sään vuoksi. Varsinkin useat Keski-Euroopan- ja Lontoon-koneet ovat myöhästelleet pitkin päivää, koska liikenne on takkuillut muilla kentillä.

Aamupäivällä Helsinki-Vantaalla oli käytössä vain yksi kiitotie, jota harjattiin lumesta tunnin välein. Yleensä kolmesta kiitotiestä on auki ainakin kaksi.

Etelä-Suomen lennonvarmistuskeskuksesta kerrotaan, että Suomen muilla kentillä ei ole koko päivänä ollut ongelmia.

Saksassa Frankfurtin kentällä tilanne oli aamupäivällä myös huono, kertoi kentällä koneen lähtöä odottava Tuulamaija Boysen.

- Eilen oli aika hurja päivä. Tämä terminaali näytti lähinnä Punaisen Ristin katastrofiteltalta. Valkoisia sänkyjä oli monissa paikoissa, joissa jopa tuhansia ihmisiä oli nukkunut yöllä. Tällä hetkellä ilma näyttää vähän paremmalta, sataa räntää aika lailla ja on sumuista, joten ihan kaikki lennot eivät varmasti lähde ajallaan tänäänkään.

Franfurtin kenttä oli suljettuna toissayönä seitsemän tuntia sankan lumisateen ja kiitoratojen jäätymisen vuoksi.

(MTV3)

Lue myös:

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.