Helsinki-vauva sai tilkkutäkin

Viime yönä helsinkiläiseen Niemen perheeseen syntynyt tyttövauva nimettiin tämänvuotiseksi Helsinki-vauvaksi.

Helsingin kaupungilla on tapana muistaa ensimmäistä kaupungin syntymäpäivänä eli 12. kesäkuuta syntynyttä vauvaa.

Kaupunginjohtaja Jussi Pajunen vieraili puolisonsa kanssa Naistenklinikalla aamukymmeneltä onnittelemassa vastasyntynyttä ja tämän perhettä.

Helsinki-päivän vauva painoi maailmaan tullessaan 3 654 grammaa, ja pituutta hänella oli 51 senttiä. Vauva on perheen ensimmäinen lapsi.

Syntymänsä kunniaksi vauva sai kaupungilta värikkään tilkkutäkin. Äidille ojennettiin kukkia ja onnittelukirje, jonka mukaan vauvaa odottaa 200 euron lahjasekki heti, kun hänet on kastettu tai merkitty väestörekisteriin.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.