Helsinkiin perustetaan MRSA-poliklinikka

Helsinkiin perustetaan erityinen poliklinikka MRSA-sairaalabakteeria varten. Uusia MRSA-tapauksia on viikonlopun aikana tullut yhteensä kolme.

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin Husin hallitus on antanut helsinkiläissairaaloille valtuudet ryhtyä pikaisesti tarvittaviin toimiin MRSA-sairaalabakteerin taltuttamiseksi. Sairaanhoitopiirin hallituksen päätöksellä Helsinkiin perustetaan nyt väliaikainen MRSA-poliklinikka altistuneiden potilaiden testaamiseksi ja sairaalabakteerin leviämisen estämiseksi.

Poliklinikkaan on tarkoitus kutsua kaikki ne MRSA-bakteerille altistuneet tuhatkunta potilaat, joita ei vielä ole testattu bakteerin varalta. Testaamiseen on arvioitu kuluvan kolmisen kuukautta.

- Potilaat on pitkälti jo seulottu sen perusteella, ketkä ovat olleet samalla osastolla tartunnan saaneiden kanssa. Poliklinikalle kutsutaan seulontojen perusteella. Odotettavissa kuitenkin on, että yli 90 prosenttia MRSA:lle altistuneista ei kanna tätä tavallisille antibiooteille vastustuskykyistä stafylokokkikantaa, Helsingin kaupungin hallintoylilääkäri Jukka Pellinen sanoo.

Hus lisännee hallituksen luvalla myös työvoimaa MRSA-näytteiden takia tukossa olevaan mikrobiologian laboratorioon sekä sairaalahygienian yksikköön yhden osastosihteerin altistuneiden rekisterin ylläpitoon.
Husin infektioylilääkärin Ville Valtosen mukaan erityisiä MRSA-vuodeosastoja ei vielä näillä näkymin perusteta.

Epidemia Husissa ja Helsingin kaupungin sairaaloissa on jatkuvassa kasvussa, sillä uusia tapauksia on viikonlopun aikana tullut yhteensä kolme. Kaikkiaan MRSA-tartunnan on muutamassa viikossa saanut kaikkiaan 60 ihmistä.

Työtä säästyy


Valtosen mukaan Husin hallitus haluaa helsinkiläissairaaloiden "tekevän nyt kaikkensa", jotta epidemia voitetaan. Taistelussa MRSA-sairaalabakteeria vastaan väliaikaisen poliklinikan rooli on lääkäreiden mukaan oleellinen, sillä tavoittamalla mahdolliset oireettomat bakteerinkantajat vältetään MRSA:n leviäminen ulkopuolelta sairaalaan. Testaamalla ennakkoon kantajat, vältytään myös turhalta työltä sairaaloissa.

- Kun mahdollinen bakteerin kantaja, esimerkiksi entinen verisuonikirurginen potilas, tulee yllättäen päivystyspoliklinikalle, hän joutuu tavallisesti suoraan eristyksiin. Nyt, kun altistuneet on jo ennakkoon testattu poliklinikalla, helpotetaan henkilökunnan työmäärää sairaaloissa, Pellinen sanoo.

Epidemian taltuttamiseen tarvittavat kustannukset ovat vähintään 15 000 euroa viikossa. Sen verran kuluu näytteiden testaamiseen laboratoriossa. Myös poliklinikan, laboratoriohenkilökunnan sekä hygieniayksikön kulut tietävät menoerään lisäystä.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.