Helsinkiläispankista rahaa varastaneet livahtivat ulkomaille

Vorot ovat noin 30-vuotiaita ja tekohetkellä siististi pukeutuneita. Poliisi arvioi, että varkaat saattavat olla kotoisin Latinalaisesta Amerikasta.

Nordean konttorista Helsingistä 10 000 euroa kaapannut kolmikko on paennut tiettävästi ulkomaille. Törkeä varkaus tapahtui kaksi viikkoa sitten Kampin liikekeskuksessa Helsingin ydinkeskustassa.

Rikoskomisario Kari Niinimäen mukaan Helsingin poliisilla olevasta kuvamateriaalista ilmenee, että epäillyt painelivat teon jälkeen Helsinki-Vantaan lentokentälle. Sieltä ulkomaalaisilta vaikuttaneet kaksi naista ja yksi mies hyppäsivät ilmeisesti Kööpenhaminan-koneeseen.

Poliisilla on hallussaan koneen matkustajaluettelo. Varkaita ei ole kuitenkaan pystytty koneessa olleiden joukosta varmuudella yksilöimään. Koneen matkustajat olivat enimmäkseen ulkomaalaisia.

Kansainvälinen etsintäkuulutus ei tule kyseeseen, koska epäiltyjä ei ole pystytty yksilöimään riittävän tarkasti.

Voro pujahti tiskin taakse

Rahakaappaus tapahtui 14. elokuuta, kun tiskillä palvellut pankkivirkailija lähti käymään pankin takaosassa.

Kaksi varkaaksi epäiltyä onnistui ohjaamaan tiskillä olleen asiakkaan huomion muualle, jolloin kolmas epäilty kiersi tiskin taakse ottamaan rahat kassasta.

Vorot olivat ilmeisesti kyselleet asiakkaalta neuvoja tämän huomion suuntaamiseksi muualle.

Pankkitoimihenkilö ei huomannut heti varkautta. Vasta kassaa laskiessaan hän tajusi, että rahat puuttuivat.

Pankeissa siististi pukeutuneita rahaa huijaavia voroja on tavattu aiemminkin Helsingissä. Alkuvuonna ryhmä venezuelalaisia tuomittiin törkeästä varkaudesta.

Kuusihenkinen ryhmä vieraili Eteläesplanadilla sijaitsevassa konttorissa keskellä kirkasta päivää viime vuoden lokakuussa. Varkaiden matkaan lähti yli 23000 euroa.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.