Henkirikosten määrä on kasvussa

Vuosituhannen viimeinen vuosikymmen oli selvästi aiempaa väkivaltaisempi.

1980-luvulla kuoli Suomessa henkirikoksen uhrina reilut 1200 ihmistä. 1990-luvulla uhreja oli jo lähes 1450.

Tapon, murhan ja surman yrityksiä tapahtui 90-luvulla huomattavasti enemmän kuin aiemmin. Muutosta selittää myös se, että törkeitä pahoinpitelyitä on aiempaa enemmän merkitty tapon yrityksiksi.

Helsingin Sanomien Tilastokeskuksella teettämän tutkimuksen mukaan henkirikokset lisääntyivät erityisesti Etelä-Karjalassa, Päijät-Hämeessä ja Kymessä.

(MTV3-Helsingin Sanomat)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.