Hetemäki: Säästöt pakko kohdistaa myös eläkeläisiin ja lapsiperheisiin

Valtiosihteeri Martti Hetemäen mukaan hallituksen on pakko kohdistaa säästöjä suuriin menoeriin.

Oppositio on arvostellut hallitusohjelmaa siitä, että indeksien leikkaaminen kohdistuu pääasiassa eläkeläisiin ja lapsiperheisiin. Hetemäki muistuttaa, että pitkällä tähtäimellä tarkoitus on kuitenkin palvelujen turvaaminen. 

– Kun tehdään indeksileikkauksia, on selvää, että juuri nämä ryhmät kärsivät. Lyhyellä aikavälillä suurin häviäjä on juuri julkiset palvelut. Mutta kaiken tarkoituksena on turvata myöhemmin julkiset palvelut ja sosiaaliturva.

Äänestys

Hyväksytkö leikkaukset eläkkeisiin ja lapsilisiin?

Kyllä

En

Hyväksytkö leikkaukset eläkkeisiin ja lapsilisiin?

Kyllä 9%

En 91%

9%
91%
ääniä 50100 kpl

Verotuksen kiristäminen ei auta

Hallitus on saanut kritiikkiä siitä, ettei hallitusohjelma kurita hyvätuloisia.

Hyvätuloisia kannustetaan alentamaan palkkaansa vapaaehtoisesti. Esimerkiksi arkkipiispa Kari Mäkinen sanoo olevansa valmis tulojensa alentamiseen mutta toivoo sen tapahtuvan verotuksen kautta.

Valtiosihteeri Martti Hetemäen mielestä veronkiristyksistä ei olisi apua.

– Verotuksessa ollaan aika tapissa ja siinä tilanteessa, että verotuksen kiristäminen haittaisi kasvua ja työllisyyttä. Eli sieltä ei tulisi niin paljon verotuloja, ja siinä mielessä tämä mahdollisuus verotusta kiristämällä hoitaa julkista taloutta on olematon. 

Hetemäki uskoo, että Suomen velkaantumiskehitys on käännettävissä kuudessa vuodessa. 

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.