Hiihtobuumi jyllää edelleen – city-hiihtäjät opiskelevat nyt luisteluhiihdon alkeita

Laduilla riittää nykyään ruuhkaa etelän isoja kaupunkeja myöten. Kaupunkilaisten hiihtoinnostusta ovat vauhdittaneet lumitalvien lisäksi taloudellinen tilanne ja varusteiden kehitys.

Suomessa viime vuodet jyllännyt murtomaahiihtobuumi ei osoita laantumisen merkkejä.

Esimerkiksi Helsingissä pääsee ladulle suoraan pääkadulta jo neljättä talvea peräkkäin. Hiihtomahdollisuus on innostanut myös hiihtoon nihkeästi suhtautuvat kokeilemaan.

Suomen Ladun hiihtoasiantuntija Kari Tiitola kertoo, että harrastuksen suosio on kasvanut tänä talvena entisestään koko maassa. Ladulla näkee nyt erityisesti 30-50-vuotiaita naisia ja miehiä.

Talopuistaantuma ajoi kansan ladulle

Hiihdossa viehättävät suomalaisia Tiitolan mukaan muun muassa sen edullisuus ja ympäristöystävällisyys. Trenditietoisille urheilijoille tärkeitä asioita ovat myös varusteiden nykyaikaisuus ja ulkonäkö.

– Taloudellinen tilanne on nyt sellainen, että moni ei halua satsata kaikkein kalliimpiin harrastuksiin, ja siksi hiihto on alkanut kiinnostaa. Toisaalta hiihto on ympäristöystävällistä. Lisäksi myös väline- ja vaatevalmistajat ovat huomanneet buumin. He panostavat nyt toimiviin ja hyvännäköisiin välineisiin ja vaatteisiin. Se taas antaa koko hommaan positiivista kierrettä.

Luisteluhiihtoon hurahtaa helposti

Suomen Ladun kursseilla on opiskeltu tänä vuonna erityisesti luisteluhiihtoa.

– On aivan ymmärrettävää, että suomalainen, joka uskoo osaavansa perinteisen hiihdon vähintäänkin hyvin, kaipaa uusia haasteita.

Tiitolan mukaan luistelu poikkeaa perinteisestä murtomaahiihdosta huomattavasti.

– Se on huomattavan vaikeaa ja teknisesti paljon haasteellisempaa kuin perinteinen. Perinteisellä tekniikalla voi hiihtää niin sanotun leppoisan lenkin kevyesti mäkisessäkin maastossa. Jos taas haluaa pärjätä mäkisessä maastossa luistellen, syke voi nousta aika korkeaksi. Mitä huonompi taito on, sitä hurjemmaksi se nousee. Loppujen lopuksi mäkeä ei edes pääse luistelemalla ylös.

Luisteluhiihto on monen mielestä kuitenkin todella hauskaa.

– Kursseilla olen huomannut sen, että siihen hurahtaa helposti. Joudun joskus jopa toppuuttelemaan menijöitä, että eivät hiihtäisi itseään puhki.

Laturaivo laantuu – ladulla!

Kansaa on jälleen kuluneen talven aikana puhuttanut se, kuka saa kulkea laduilla ja minkälaisella tekniikalla. Hiihtäjiä vihastuttavat niin ladulla kävelijät, pyöräilevät, ratsastavat kuin luistelevatkin. Vihonviimeinen punainen vaate on koira.

– Joskus saattaa saada opetusryhmänkin kanssa ärräpäitä niskaansa, kun muiden hiihtäjien mielestä tukkii ladun, Tiitola kertoo.

Laturaivoon ajautuville Tiitolalla on hyvä ohje: kannattaa hiihtää sitäkin pontevammin.

– Hiihto on varmasti oikein hyvä keino aggression purkuun!

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.