Hiihtolatujen merkinnöissä puutteita

Esimerkiksi vaarallisista laskuista, tienylityksistä ja moottorikelkkareiteistä varoittavat merkit saattavat puuttua reitin varrelta kokonaan.

Hiihtolatujen opaste- ja varoitusmerkinnöissä on puutteita, selviää maastohiihtolatujen valvontaprojektin tuloksista. Puutteet eivät kuitenkaan ole yleensä niin vakavia, että hiihtäjien turvallisuus vaarantuisi.

Ongelmia on muun muassa latujen alkupisteissä, joista ei välttämättä löydy latujen pituudesta tai vaativuudesta kertovia merkintöjä. Myös reitin varrella opasteet ja varoitusmerkit ovat puutteellisia. Esimerkiksi vaarallisista laskuista, tienylityksistä ja moottorikelkkareiteistä varoittavat merkit saattavat puuttua kokonaan.

Opasteiden rikkominen ja muu ilkivalta on valvontahankkeen mukaan yleistä. Varsin tavallista on esimerkiksi latujen rikkominen, koirien ulkoiluttaminen ladulla ja jopa hiekan tuominen latu-uralle.

Lääninhallitukset, Kuluttajavirasto ja kunnat selvittivät latujen kuntoa tammi-helmikuussa eri puolella Suomea.

(MTV3-STT)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.