Hiilidioksidipäästöt laskussa

Suomen energiantuotannon hiilidioksidipäästöt laskivat viime vuonna vuoden 1990 tasolle, kertoo Luonnonvarat ja ympäristö 2001 -katsaus. Päästöt pysyivät kurissa, koska öljy oli kallista ja vesivoimaa riitti.

Kioton ilmastokokouksen perusteella Suomen tavoitteena on saada hiilidioksidipäästöt puristetuksi vuoden 1990 lukuihin vielä vuosina 2008-2012.

Katsauksen mukaan myös typpi- ja rikkioksidien päästöt vähenivät viime vuonna. Kansantuotteeseen verrattuna nämä päästöt ovat Suomessa kolmanneksen pienemmät kuin eurooppalaisissa OECD-maissa keskimäärin.

Suomen kasvihuonekaasujen kokonaispäästöt alittivat vuoden 1990 tason jo 1999. Tätä edesauttoi mm. jätehuollon tehostuminen, joka vähentää metaanipäästöjä. Päästöjen pitäminen edes nykytasolla vaatii kuitenkin yhä uusia toimia.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.