Hillary Clinton shoppaili Marimekossa

Yhdysvaltain ulkoministeri Hillary Clinton on käynyt ostoksilla Marimekossa. Ulkoministeri vieraili Marimekon Herttoniemen tehtaanmyymälässä.

Marimekon toimitusjohtaja Mika Ihamuotila kierrätti Clintonia tehtaanmyymälässä. Paikalla olleen MTV3:n toimittajan mukaan hymyileväinen Clinton oli hyvin kiinnostunut Marimekon tuotteista.

– Mutta mitä hän hankki itselleen, jäi salaisuudeksi. Clintonin esikunta sen sijaan osti käytännössä kaupan tyhjäksi, kertoo toimittaja Anna Zareff.

Clinton vaikutti olevan kiinnostunut varsinkin Jokapoika-paidoista sekä mustavalkoisista sandaaleista.

Marimekko oli esillä ulkoministerin vierailulla jo aiemin, sillä hän sai Suomen ulkoministeri Erkki Tuomiojalta lahjaksi Marimekon laukun.

- Kannan siinä papereita paikasta toiseen, hän nauroi tiedotustilaisuudessa.

Viiden jälkeen illalla Clinton suuntasi päivälliselle G.W Sundmans -ravintolaan.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.