Hillo vai mantelimassa? - Ei vaan molemmat

Meillä on joulutorttu, Runebergintorttu, tippaleipä ja donitsi. Simppelisti yksi tuote sesonkiin. Mutta laskiaispulla, sen saa kahdella eri täytteellä ja kumpi niistä onkaan virallisesti se oikea? Aito laskiaispulla on perinnelähteiden mukaan mantelimassatäytteinen, mutta mansikkahillotäyte tuntuu maistuvan kansalaisille nykyään paremmin.

Kysyimme nettikysymyksessämme, kuuluuko laskiaispullaan hillo vai manteli?

Reilut 66 prosenttia vastaajista oli hillon kannalla ja himpun vajaa 30 prosenttia mantelitäytteen. Joku muu vaihtoehdon valitsi reilut 4 prosenttia vastaajista.

Yllättävin tieto paljastuu kuitenkin äänestyksen perusteluista, nimittäin useampikin mainitsee, että pulla on parhaimmillaan kun siellä on sekä mantelimassaa että hilloa ja kermaa tietysti.

Moni vastaajista myös kertoo tietävänsä, että mantelimassa on se aito ja perinteinen täyte, mutta omassa suussa maistuu paremmalta hillo.

- Tiedän, että laskiaispullassa on alunperin ollut mantelitäyte ja että hilloa alettiin käyttää vasta paljon myöhemmin, mutta minä tykkään laskiaispullista hillolla ja kermavaahdolla ja sillä selvä.

Vanha ja osin unohdettu perinne on syödä laskiaispulla syvältä lautaselta, jossa on puolillaan kuumaa maitoa. Pulla upotetaan maitoon ja lusikoidaan suuhun.

Vastaajien joukosta löytyi kuitenkin yksi, jolle tarjoilutapa oli tuttu.

- Minä ja mieheni syödään laskiaispulla mantelimassalla ja kermavaahdolla, meidän lapset hillolla ja kermavaahdolla ja minun äitini mantelimassalla,kermavaahdolla ja sitten pulla laitetaan syvään lautaseen ja kuumaa maitoa päälle. Eli jokaisella on omat tapansa. Kenen tehtävä on päättää toisen mausta?

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.