Hillon hinta nousemassa

Kuiva ja kuuma kesä on korottamassa marjoja tai hedelmiä sisältävien tuotteiden hintoja. Marjojen hinnat ovat nyt elintarvikeyrityksille noin 30 prosenttia korkeammat kuin vuosi sitten. Maitotuotteita valmistavasta Arla-Ingmanista arvellaan, että vähäsatoisen kesän jälkeen paineet hintojen tarkistukseen ovat olemassa.

Hintojen nousuun uskoo myös mehuja ja marjakeittoja valmistavan Marlin toimitusjohtaja Timo Laukkanen. Hän muistuttaa, että maailmanmarkkinoilla raaka-aineostot tehdään hintojen mukaan. Nyt tarjontaa on vähän, mikä nostaa ostohintoja ja siten myös valmiin tuotteen hintaa.

Marli ostaa tarvitsemansa raaka-aineen jatkojalostettuna. Valtaosa mehuihin tulevista omenista ja appelsiineista tulee muun muassa Kiinasta, Yhdysvalloista ja Brasiliasta. Mansikoita, karpaloita ja puolukoita saadaan myös kotimaasta.

Arla-Ingmankaan ei osta tuoreita marjoja vaan käyttää hillovalmisteita, jotka tulevat Suomesta ja ulkomailta.

Varastot hyvään tarpeeseen

Jotkut elintarvikevalmistajat aikovat turvautua viimevuotisiin marjavarastoihin. Maitovalmisteita jalostavan Valion ostojohtaja Jorma Ruikka kertoo, että edelliskesän jäljiltä hyvää satoa on vielä varastoissa. Valio on mansikoiden ja mustikoiden suurkuluttaja. Esimerkiksi mustikkaa menee eri tuotteisiin 1,3-1,4 miljoonaa kiloa vuodessa.

- Mustikasta onnistuimme tänä kesänä saamaan kotimaasta lähes kaiken tarvittavan määrän, vain noin 10 prosenttia jäi uupumaan. Kotimaisen puolukan saantikin on sujunut hyvin, ainoa miinus on korkea hinta.

Myös elintarvikeyhtiö Saarioisella on varastossa kotimaisia marjoja. Ostopäällikkö Elisa Tikanmäen mukaan satovaihtelut ovat normaali ilmiö ja metsämarjojen esiintymisessä on suuria alueellisia heittoja.

Saarioinen käyttää tuotteissaan sekä kotimaisia että ulkomaisia marjoja ja hedelmiä. Kaikki raaka-aineet herukoita lukuunottamatta tulevat marjapakastamoilta. Herukat ovat Suomesta, mutta esimerkiksi mansikat Puolasta.

- Kotimaista mansikkaa ei ole tarpeeksi tarjolla, ja kyse on myös hinnasta. Herukat saadaan kotimaisilta sopimusviljelijöiltä, joita Saarioisella on toistakymmentä. Raaka-aineita tulee myös Ruotsista, Virosta ja Venäjältä, kertoo Tikanmäki.

(MTV3 - STT)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.