Hirviä kaadettiin jälleen ennätysmäärä

Hirviä on metsästetty ennätysmäärä jo neljä vuotta peräkkäin.

Hirvijahdeissa kaadettiin viime syksynä runsaat 68 300 hirveä, ja pyyntilupien käyttöaste oli yli 90 prosenttia. Koko maahan myönnettiin viime jahtikaudelle yli 56 000 hirvenpyyntilupaa. Suurempi saalismäärä selittyy sillä, että yhdellä luvalla sai ampua yhden aikuisen tai kaksi vasaa, ellei riistanhoitopiiri määrännyt muita ehtoja.

Koko maassa ammuttiin yli 35 800 aikuista hirveä ja hieman yli 32 400 vasaa.

Hirviä on kaadettu ennätysmäärä jo neljänä peräkkäisenä vuotena. Huippu saavutettiin syksyllä 2002, jolloin ammuttiin runsaat 84 500 hirveä. Seuraavan syksyn saalis oli lähes yhtä suuri kuin vuotta aiemmin. Päättyneen metsästyskauden saalis oli jo selvästi pienempi, mutta silti tilastokauden suurimpia, selvitti Metsästäjäin keskusjärjestön viestintäpäällikkö Klaus Ekman.

Hirvikantaa on viime vuosina pyritty pyyntilupia lisäämällä leikkaamaan, joten saalismäärän kehitys on ollut melko erilainen maan eri osissa. Maan lounaisissa riistanhoitopiireissä ja varsinkin Pohjois-Hämeessä ovat kahden viime vuoden saalismääräerot ovat olleet vähäisiä verrattuna esimerkiksi Oulun, Lapin ja Kainuun riistanhoitopiireihin, joissa muutokset saalismäärissä ovat voimakkaita. Lapissa ja Kainuussa hirvisaalis saalis on ollut kasvussa jo kolme vuotta.

Hirvenmetsästys päättyi koko maassa jo 15. joulukuuta, mutta valkohäntäpeuran, kuusipeuran ja metsäkauriin metsästyskausi jatkuu tammikuun loppuun asti.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.