Hirvijahdissa tarvitaan joskus myös pottaa

Metsästys aloitetaan Suomessa nuorena. Viimeisen vuoden kuluessa virallisen metsästäjätutkinnon on suorittanut parikymmentä 9-vuotiasta lasta.

Lampisen perheessä Maaningalla reppuun on pakattu hirvijahtiin lähdettäessä eväiden lisäksi myös potta. Metsästystä harrastavat isoisä, isä, 14- ja 16-vuotiaat pojat ja kohta pikkusisko muiden perässä.

- Piti olla lyhyt ajo, mutta hirvijahti venähti ja sisarukset viettivät päivän nuotiolla. Pikkusisko tarvitsi pottaa, mutta hyvin siitä selvittiin, nauraa isä Juha Lampinen vuosien takaiselle jahtipäivälle.

Suomen Metsästäjäliitto ja Suomen Riistakeskus keräsivät MTV3:n 45-minuuttia ohjelmalle tuoreet tiedot nuorista metsästyksen harrastajista. Tulos oli yllättävä. Peräti kolmannes kaikista viimeksi kuluneen vuoden aikana metsästäjätutkinnon suorittaneista oli alle 18-vuotiaita.

- Kaikkiaan tutkinnon suoritti elokuun 2011 ja lokakuun 2012 välisenä aikana lähes 9500 henkilöä. Heistä alle 23-vuotiaita oli 45 prosenttia, kertoo tiedottaja Anna Grenfors Suomen Metsästäjäliitosta.

Nuorimmat tutkinnon suorittajat olivat 9-vuotiaita. Vuoden aikana heitä oli kaikkiaan 21. Ikäluokassa 9-12 -vuotiaat tutkinnon suorittajia oli jo lähes 700.

- Kiihkeintä tutkinnon suorittaminen on 13-15-vuoden iässä. Heitä oli vuoden aikana yli 1700, Grenfors laskee.

Keski-ikä 55 vuotta

Lampisen perhe laskee roimasti Kontiorannan Erän jäsenten 55 vuoden keski-ikää. Se on samalla valtakunnallinen ikäkeskiarvo metsästysseuroissa.

Nuoria tulijoita olisi runsaasti seuroihin, mutta moni ukkoutuva metsästysseura pihtaa mustasukkaisesti jäsenyyksiä.

- Seurojen säännöt ovat vakava tulppa tälle harrastukselle. Seuroja on monta kertaa muistutettu helpottamaan sääntömuutoksilla nuorten pääsyä jäseneksi, mutta kyllä se on vaikeaa, tuskailee metsästyshallinnossa ja riistaneuvonnassa laajasti toimiva Kontiorannan Erän jahtipäällikkö Markku Kejonen.

Syksy menee metsässä

Jesse Lampinen, 16 ja Juuso Lampinen, 14-vuotta ovat metsästäjinä jo konkareita. Monipuolista saalista on tullut tänäkin syksynä heti elokuun kyyhkyjahdista alkaen. Hirvijahti kruunaa syksyn.

- Syksyllä harrastus vie kaikki viikonloput ja kesälläkin aikaa kuluu ampumaradalla ja riistanhoitotöissä. Tämä vaan on niin mukavaa, Jesse Lampinen tunnustaa.

- Eniten kiinnostaa koiramieheksi opettelu, Juuso Lampinen säestää.

Jesse opiskelee rakennusmieheksi ja Juuso lopettelee peruskoulua. Molempia harmittaa suunnattomasti, kun eläkeiässä olevat seuran aikuiset miehet pääsevät jahtiin myös viikolla.

- Kyllä se vähän kismittää, kun meikäläinen istuu koulun penkillä ja toiset kaataa hirviä. Nytkin meille jäi enää yhden vasan lupa, Jesse manailee hymyssä suin.

Leimaaminen harmittaa

Juha Lampinen kannustaa lapsiaan harrastuksen pariin isältään saamansa esimerkin mukaan. Väkisin ei ole tarvinnut jahtiin lähteä.

- Aina ovat lähdössä mukaan ja silloin se on otettava. Pojilla on kova halu oppia uutta, Juha Lampinen korostaa.

Perhettä harmittaa esimerkiksi kouluampumisten yhteydessä käyty julkinen väittely metsästysharrastuksen järkevyydestä ja nuorten aseiden käytöstä.

- Lapset tuomitsi itse heti kaikki ne tapahtumat. Aseet ovat osa metsästystä ja kun niitä oikein käytetään tämä on erinomainen vastuuntuntoa kasvattava harrastus, isä Lampinen muistuttaa.

- Kynnys aloittaa tämä harrastus nousee monella liian korkeaksi, kun on ollut noita ampumisjuttuja, Jesse murehtii.

Lampisen perheen hirvijahti päättyi viime viikonloppuna Nurmeksen ja Rautavaaran maisemissa kun oman seuran luvat loppuivat. Mutta Jessellä ja Juusolla on vielä toivoa kaadoista tulevana viikonloppuna Mikkelin suunnalla toisessa porukassa.

Katso juttu hirvenmetsästyksestä illan 45-minuuttia ohjelmasta 20.00 alkaen.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.