Hirvikolareissa ei kuollut ketään viime vuonna

Hirvikolareissa ei kuollut ketään viime vuonna.

– Tämä on ollut oikein myönteinen vuosi, kertoo liikenneturvallisuuspäällikkö Auli Forsberg.

Forsbergin mukaan myönteiseen trendiin on vaikuttanut autokannan uusiutuminen. Paremmat turvarakenteet suojaavat kuljettajaa ja matkustajia isoon hirveen törmätessä.

Hirvikolareiden kuolonuhrit ovat vähentyneet 2000-luvulla. Vuonna 2011 hirvikolareissa menehtyi kolme henkilöä ja vuonna 2010 ei yhtään.

– 2000-luvun alkupuolella hirvikolareissa menehtyi vuosittain 10–12 ihmistä ja jälkipuoliskolla 3–4. Pahimpana vuotena 2005 hirvikolareissa kuoli 12 henkilöä, Forsberg kertoo.

Vaikka vuonna 2012 Suomen maanteillä ei hirvi- ja peuraeläinkolareissa kuollut yhtään ihmistä, onnettomuuksia kertyi kuitenkin yli 5000.

Tiedot selviävät Liikenneviraston juuri valmistuneesta Hirvieläinonnettomuudet-tilastosta.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.