Hjallis voitti miljoonariidan Sanomaa vastaan – "Tiesin etten ole tehnyt mitään väärää"

Kansanedustaja Harry Harkimo on voittanut Hartwall Arenan myyntiin liittyvän miljoonariidan Mediakonserni Sanomaa vastaan.

Välimiesoikeus on ratkaissut Harkimon omistaman Hjallis Promotionin ja Sanoma-konserniin kuuluvan Sanoma Traden välisen kiistan Harkimon eduksi. Välimiesoikeuden päätös on salainen.

MTV Uutisten tietojen mukaan myös Harkimoa ja yhtiötä koskevat turvaamistoimet on peruttu välimiesoikeuden päätöksellä. Harkimon ja yhtiön omaisuutta on ollut takavarikossa yhteensä yli 17 miljoonaa euroa.

Harkimo on lopputulokseen tyytyväinen.

–  Olen voittanut. Kaksi vuotta tätä on kuitenkin kestänyt, ja se on ollut raskasta minulle. Koko ajan olen tiennyt, etten ole tehnyt mitään väärää, Harkimo sanoo.

Sanoma vaati yli viittä miljoonaa

Sanoma vaati Harkimon yhtiöltä yli viiden miljoonan euron vahingonkorvauksia. Taustalla oli osakekauppakiista, joka liittyy Hartwall Arenan myyntiin kesällä 2013.

Myöhemmin Hjallis Promotion myi osakkeet hallin uusien venäläisomistajien eli Rotenbergin perheen ja Gennadi Timtshenkon yhtiölle Arena Eventsille. Kauppa kytkeytyi samoihin aikoihin, kun jääkiekkojoukkue Jokerit julkisti sopimuksen Venäjän KHL-liigan kanssa.

Sanoma syytti Hjallis Promotionia epärehellisestä toiminnasta. Se katsoi, että Hjallis Promotion salasi käynnissä olleet neuvottelut venäläisten kanssa eikä kertonut lopulta toteuttamastaan kokonaisjärjestelystä Helsinki Halli Oy:n osakkeilla.

Sanoma-konserni omisti Helsinki Hallin osakkeista noin 18 prosenttia. Harkimon aiemmin antaman lausunnon mukaan osakkeet myytiin edelleen samalla hinnalla kuin ne ostettiin pienosakkailta.

Harkimo kiisti alusta alkaen tehneensä kaupassa mitään väärää.

Riitajuttu vireillä lähes kaksi vuotta

Sanoma käynnisti oikeustoimet Hjallis Promotionia vastaan alkuvuonna 2014. Riitajuttu tuli vireille helmikuussa 2014 turvaamistoimen myötä. Maaliskuussa 2014 Hjallis Promotionin omaisuutta asetettiin hukkaamiskieltoon kolme miljoonaa euroa.

Myöhemmin Porvoon käräjäoikeus määräsi Harkimon omaisuutta takavarikkoon enintään 5,75 miljoonan euron arvosta.

Helsingin käräjäoikeus puolestaan määräsi viime helmikuussa Hjallis Promotionin omaisuutta vakuustakavarikkoon yhteensä 11,5 miljoonan euron arvosta.

Riidan lopulta voittanut Harkimo ei halua ottaa tässä vaiheessa kantaa mahdollisiin jatkotoimiin.

– Omaisuuteni on ollut lähes kaksi vuotta myymis- ja hukkaamiskiellossa. Yleisellä tasolla voin sanoa, että silloin kun toinen voittaa, toinen osapuoli joutuu korvaamaan ainakin oikeudenkäyntikulut, Harkimo sanoo.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.