HKL:n kuljettajat kieltäytyivät ylitöistä

Helsingin kaupungin liikennelaitos ilmoitti puoliltapäivin, että raitiovaunujen ja bussien aikataulut eivät todennäköisesti pidä tänän. HKL:n kuljettajat ovat kieltäytyneet tästä aamusta lähtien ylitöistä.

Joitakin raitiovaunu- ja bussivuoroja oli peruuntunut kello 13:een mennessä. Vuorojen peruuntumisiin ja viivästymisiin johti kolme erillistä syytä: ylitöistä kieltäytymisen lisäksi pulmia aiheuttivat vaikea ajokeli ja sairastumisiin johtanut flunssa-aalto. HKL:n henkilökunta protestoi kieltäytymällä ylitöistä liikennelaitoksen henkilöstöpolitiikkaa vastaan.

Henkilökunta katsoo, että tehokkuuden korostaminen on johtanut henkilöstön alimitoitukseen. Kuljettajien mukaan he joutuvat tekemään ylipitkiä työpäiviä ja -rupeamia. Tilanne on saanut HKL:n henkilökunnan huolestumaan myös pääkaupungin joukkoliikenteen turvallisuudesta. HKL:n toimitusjohtaja Martti Lund totesi perjantaina, että työryhmät käyvät paraikaa läpi henkilöstön huolenaiheita.

-Nämä asiat pitää hoitaa kuntoon. Uskoakseni perushuolena on se, että kilpailuttaminen aiheuttaa jo sinänsä epävarmuutta, Lund kuvasi liikennealan asetelmaa. HKL:n henkilöstöön kuuluu noin 1200 bussin, raitiovaunun tai metron kuljettajaa.
(STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.