Hoitajat häirinnän uhreina

Hoitohenkilökuntaan kohdistuva häirintä ja uhkailu on muuttunut niin tavalliseksi, että useimmilla kaupunkipaikkakunnilla hoitajat työskentelevät nykyisin nimettöminä.

Monissa sairaaloissa vastataan puhelimeen enää "hoitaja puhelimessa". Tämä siksi, että vihaiset potilaat tai omaiset saattavat jatkaa puhelinhäirintää vielä pitkään sen jälkeen, kun asiointi sairaalan ensiavussa tai vuodeosastolla ei ole sujunut odotusten mukaan.

Varsinaista suositusta tai määräystä asiasta ei ole annettu, mutta nimettömyyden on todettu parhaiten ehkäisevän hoitajien yksityiselämään ulottuvaa häirintää.

Väkivallalla uhkailu ja häirintä ulottuvat nyt myös esimerkiksi terveyskeskuksen vuodeosastoille. Sairaaloiden päivystyksissä väkivalta on jo tullut tutuksi.

Myös hoitoalan ammattijärjestöissä tunnetaan väkivaltaongelma. Tehokkaita lääkkeitä ei vain tahdo löytyä, kun vastassa ovat pitkät jonotusajat ja hermostuneet potilaat.

Sairaaloihin ja terveyskeskuksiin on lisätty vartijoita ja lukittuja ovia, mutta ongelma ei ole ratkennut. Suurin häirikköryhmä ovat sekakäyttäjät ja huumepotilaat, mutta myös aivan tavalliset ihmiset harrastavat häirintää.

Hoitajat itse ovat havainneet parhaaksi keinoksi häirintää vastaan työskentelyn ilman sukunimeä, pelkän etunimen varassa.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.