Hoivapalvelut tärkein kysymys äänestäjille

Suomen Nato-suhde ei kyselytutkimuksen mukaan ole erityisen tärkeä aihe keskivertoäänestäjälle. Sen sijaan äänestäjiä näyttää kiinnostavan sairaanhoidon ja vanhustenhoidon tilanne sekä työttömyys ja energian saatavuus.

Hoivapalvelut ovat äänestäjien mielestä eduskuntavaalien tärkein asiakysymys.

Helsingin Sanomien Suomen Gallupilla teettämän kyselyn mukaan sairaanhoito on kansalaisten mielestä vaalien asialistalla ykkösenä ja vanhustenhoito kakkosena. Näin oli myös viime eduskuntavaalien alla. Myös työttömyys on äänestäjien kestohuolenaiheita.

Uutta on gallupin mukaan se, että kansalaiset ovat huolestuneet energian saatavuudesta ja hinnasta. Tähän lienee syynä bensiinin kallistuminen sekä mediassa paljon esillä ollut riippuvuus Venäjän tuontienergiasta. Kehitysapu tai Suomen suhde Natoon ja Yhdysvaltoihin eivät sen sijaan herätä keskivertoäänestäjän intohimoja.

Eri puolueiden kannattajilla vähäisiä näkemyseroja

Eri puolueiden kannattajien välillä ei asioiden tärkeysjärjestyksessä ole suuria eroja. Sairaan- ja vanhustenhoito sekä työttömyys ovat kaikkien puolueiden listan kärkipäässä.

Toisaalta köyhien asema on viiden tärkeimmän teeman joukossa ainoastan SDP:n ja vasemmistoliiton kannattajilla. Palkkaverotus taas mahtui kärkipäähän vain kokoomuksen kannattajilla.

Vihreiden kannattajat pitävät kyselyn mukaan ilmastonmuutosta huomattavasti tärkeämpänä kuin muiden puolueiden kannattajat. Keskustan kannattajat taas olivat muita huolestuneempia alueiden kehityseroista.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.