TV-Opas

HOK-Elannon kaupat auki pääsiäisenä ja vappuna – "Kylmä rätti vasten työntekijöiden kasvoja"

Helsinkiläinen osuuskauppa HOK-Elanto on ilmoittanut ensimmäisten joukossa hyödyntävänsä lainmuutoksen avaamaa mahdollisuutta ja pitävänsä S-marketit ja Prisma-hypermarketit auki kevään kaikkina sunnuntai- ja juhlapäivinä.

Tämä koskee kaikkia pääsiäispäiviä, vappua ja äitienpäivää.

Varatoimitusjohtaja Veli-Matti Liimataisen mukaan juhlapyhinä kaupat ovat auki sunnuntaiaukioloaikojen mukaisesti.

– Peruslähtökohta on se, että me pidämme kauppoja auki ja saamme siitä oppia, miten asiakkaat käyttäytyvät. Tilannetta tarkastellaan syksyllä kevään ja kesän kokemuksien pohjalta, HOK-Elannon varatoimitusjohtaja Liimatainen sanoo.

Kauppojen aukioloajat vapautuivat vuoden alusta. Eduskunnassa etenkin lakiesitystä vastustaneet eivät päästöstä purematta niele.

– Päätös pitää kaikki kaupat auki vappuna on kylmä rätti vasten työntekijöiden kasvoja, sanoo kansanedustaja Hanna Sarkkinen (vas).

– Se on varsinkin kaupan työntekijöiden kannalta ikävää ja heidän perhe-elämänsä kannalta. Olen sitä mieltä, ettei meillä tarvitsisi olla sellaista yhteiskuntaa, joka on aina auki, kansanedustaja Johanna Karimäki (vihr.) toteaa.

HOK-edustajiston jäsen Yrjö Hakanen esittää operatiivisen johdon tekemän päätöksen muuttamista. Hän on kirjelmöinyt asiasta johtajistolle ja hallintoneuvostolle. 

Vihreiden kansanedustaja Touko Aallon mukaan on tärkeä kuulla, miten työntekijäpuoli asiaan suhtautuu.

– Jos se hyödyntää vain nykyistä lainsäädäntöä, eikä ota huomioon, mitä työntekijäpuoli sanoo, sitten se on ongelmallinen, mutta jos työntekijä on siihen suostuvainen, niin tämä on sitä, mitä uusi lainsäädäntö mahdollistaa, kansanedustaja Touko Aalto (vihr.) toteaa.

Aalto kannatti aukioloaikojen vapauttamista joulukuussa, kuten myös valtaosa kansanedustajista. Kauppojen aukioloaikojen vapauttaminen syntyi äänestystuloksella 145-31.

S-ryhmässä juhlapyhien aukioloajoista ei tehdä linjapäätöstä, vaan kukin itsenäinen alueellinen osuuskauppa päättää asiasta itse. Toiveet ja tarpeet kauppojen pidemmille aukioloajoille vaihtelevat suuresti paikkakunnittain. Tästä syystä myös K-ruokakaupat päättävät aukioloajoista paikallisesti. 

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.