Holkeria muisteltiin rehellisenä miehenä

– Kirkossa tunnelma oli hyvin harras ja kaunis, kertoo kutsuvieraana Harri Holkerin siunaustilaisuudessa ollut MTV3 Uutisten vastaava päätoimittaja Merja Ylä-Anttila.

Ylä-Anttila nosti esille erityisesti kirkossa lausutut muistopuheet. Puheissa toistui Holkerin rehellisyys, velvollisuudentunto ja suomalaisuus.

- Piispa Eero Huovisen sanat ja pääministeri Jyrki Kataisen muistopuhe olivat hyvin koskettavia ja Harri Holkerin työtä arvostavia ja häntä hyvin kuvaavia. Jollain tavalla koko hänen elämänsä kaarensa ja kasvaminen suomalaisesta kansallisesta vaikuttajasta kansainväliseksi toimijaksi ja rauhanrakentajaksi näkyi ja kuului siinä tilaisuudessa hyvin, Ylä-Anttila sanoo.

Siunaustilaisuutta seurasi jonkin verran ihmisiä myös kirkon ulkopuolella. Tilaisuuden jälkeen kutsuvieraille oli järjestetty vielä muistotilaisuus Säätytalolle.

– Muistotilaisuudessa erityisen koskettavaa oli, kun presidentti Tarja Halonen luki YK:n pääsihteeri Ban Ki-moonin Haloselle lähettämät muistosanat. Niissä Ban muisteli hyvin lämpimästi Holkeria, joka 2000-luvun alussa johti YK:n yleiskokousta puheenjohtajana sekä hänen panostaan rauhanrakennustyössä, muun muassa Kosovossa.

Suomalaisuus nousi tilaisuuksissa esille

Muita ulkomailta tulleita muistosanoja ei Säätytalon tilaisuudessa luettu. Ylä-Anttila nostaa esille vielä presidentti Martti Ahtisaaren muistopuheen.

– Puhe käsitteli hyvin Harri Holkerin työtä ja hänen merkitystään kansainvälisenä rauhanrakentajana.

Helsingin tuomiokirkon siunaustilaisuudessa ja Säätytalon muistotilaisuudessa esiintyi oopperalaulaja Jaakko Ryhänen.

– Virret olivat suomalaisia ja monissa puheissa ja muistosanoissa siteerattiin Eino Leinoa ja Aleksis Kiveä. Muistotilaisuus olikin hyvin Harri Holkerin tyylinen. Merkittävässä roolissa oli suomalaisuus, mutta yhtälailla korostettiin miten tärkeää on toimia ja ajatella maailmanlaajuisesti.

Merja Ylä-Anttilalle jäi mieleen erityisesti puheista kumpuava Holkerin oma poliittinen ajattelutapa.

– Ihminen ja ihmisyys rakentuvat siitä, että emme toimi itseämme varten, vaan toisiamme varten. Politiikka on ihmisten palvelemista. Nämä teemat kulkivat punaisena lankana tässä tilaisuudessa.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.