Mainos

Holmlund: Poliisin valtuudet verkossa ajan tasalle

Esitutkintaviranomaisilla on oltava riittävät toimintaedellytykset tietoverkoissa, toteaa sisäasiainministeri Anne Holmlund. Poliisin oikeudet esimerkiksi valvontaan ja peitetoimintaan sähköisessä toimintaympäristössä ovat vielä epäselviä ja tulkinnanvaraisia.

- Viranomaisten tiedossa on, että tietoverkkoja käytetään entistä tehokkaammin hyödyksi rikosten tekemisessä. Tällöin myös viranomaisilla on oltava riittävät mahdollisuudet toimia niissä, Holmlund sanoi tänään Tekninen rikostutkinta 100 vuotta -seminaarissa Helsingissä.

- Viranomaisille on turvattava ajantasaiset keinot rikosten torjunnassa ja niiden selvittämisessä. Säädösten selkeys, tarkkarajaisuus ja valvonta ovat jokaisen oikeusturvan kannalta välttämättömiä, Holmlund sanoo.

Passin sormenjälkiä ei rikostutkinnan käyttöön

Sisäasiainministeriössä valmistellaan parhaillaan muutosesitystä passilakiin. Holmlund kertoi tänään, että esitykseen ei sisällytetä sormenjälkitietojen käyttöoikeutta rikostutkintaan.

- Lausuntokierroksen jälkeen olen linjannut jatkovalmistelua siten, että sormenjälkitiedot rekisteröitäisiin kansalliseen tietokantaan, mutta niitä ei saisi käyttää rikostutkintaan. Rikostutkinnallisesta käytöstä pitää käydä vielä laajempaa yhteiskunnallista keskustelua. Tässä aikataulussa se ei ole ollut mahdollista.

Sisäasiainministeriö on esittänyt oikeusministeriölle, että passien sormenjälkitietojen käyttö arvioitaisiin osana pakkokeino-, esitutkinta- ja poliisilain kokonaisuudistusta. Hallituksen esitys passilain muuttamisesta pyritään saamaan eduskunnan käsittelyyn vielä tänä vuonna.

(MTV3)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.