Homoilta nosti kirkosta eroajien määrän kaikkien aikojen ennätykseen

Kirkosta eroajien määrä on kivunnut ennätyslukemiin. Jo 10 000 ihmistä on eronnut kirkosta Ylen TV2:n tiistaisen Homoilta-lähetyksen jälkeen. Eroa kirkosta -sivuston mukaan luku tuli täyteen tänään iltapäivällä kello kahden jälkeen.

Jo eilen perjantaina syntyi uusi päiväkohtainen ennätys: 3473 eronnutta yhden päivän aikana. Edellinen ennätys, 2633 ihmistä, syntyi keskiviikkona.

Eroakirkosta.fi-sivuston mukaan tähän aikaan vuodesta kirkosta eroaa kolmen päivän aikana yleensä noin 400 ihmistä. Palvelun mukaan eroajien määrä sen kautta ei ole koskaan aiemmin ylittänyt kuukaudessa 10 000 kirkon jäsentä.

Päivi Räsänen ei kadu osallistumistaan ohjelmaan

Kirkosta eroamispiikin syyksi arvellaan Ylen Ajankohtaisen kakkosen lähettämää Homoilta-ohjelmaa. Keskusteluun ohjelmassa osallistui myös eduskuntapuolue kristillisdemokaattien puheenjohtaja Päivi Räsänen.

- Kyllä 10 000 on hurja luku. Toki olen surullinen siitä, että tällainen erovyöry on lähtenyt liikkeelle. Huolestuneempi kuitenkin olen siitä hiljaa tapahtuvasta jäsenkadosta, minkä kohteena kirkko on viime vuosina ollut. Varmasti tässä on nyt jonkinlainen protestiliike tapahtunut, Räsänen kommentoi MTV:n uutisille puhelimitse.

Eroakirkosta fi -palvelun mukaan ohjelma on aiheuttanut jo 10 000 kirkosta eroamista kuluvan kuun aikana. Yleensä tähän aikaan vuodesta kolmen päivän aikana kirkosta eroaa noin 400 ihmistä.

- Sellaiset henkilöt, joilla kirkosta lähtö on ollut herkästi mielessä, ovat nyt tehneet ratkaisunsa, Päivi Räsänen arvelee.

Homoilta-lähetykseen osallistuminen ei Räsästä kuitenkaan kaduta.

- Mielestäni ilmaisin käsitykseni maltillisesti ja asiallisesti ja olen näkemyksieni takana edelleenkin. Avioliiton tulee mielestäni olla naisen ja miehen välinen ja sille on erittäin hyvät perustelut.olemassa.

Kristillisdemokraattien Päivi Räsäsen mukaan samaa sukupuolta olevien siunaamiskysymys jakaa kansaa niin kirkon sisä- kuin ulkopuolellakin.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.