Mainos

Honka-aiheiset pennit pian pankkiin

Markka-arvoisten honka-aiheisten kolikkojen palauttaminen vaikeutuu vuoden vaihteessa, kun pankit kieltäytyvät penneistä ja Suomen Pankkien haarakonttorit sulkevat asiakaskassansa.

Vanhaa rahaa on Suomessa liikkeellä yhä noin 1,5 miljardin markan edestä. Vielä nyt markan kolikoita ja seteleitä voi palauttaa maksutta kaikkiin pankkeihin. Osa pankeista ottaa seteleitä vastaan myös ensi vuonna, tosin palvelumaksua vastaan. Sen sijaan Forex-valuutanvaihtoliikkeet jatkavat markkojen vaihtamista maksutta, olivat ne sitten kolikoita tai seteleitä.

- Niillä suomalaisilla, jotka eivät halua pitää hallussaan seteleitä tai kolikoita, alkaa nyt olla kiire, sanoo osastopäällikkö Urpo Levo Suomen Pankista.

Suomen Pankin haarakonttorit Oulussa, Kuopiossa, Tampereella ja Turussa palvelevat asiakkaita enää joulukuun ajan. Vuodenvaihteen jälkeen
yksityisasiakkaita konttoreissa ei enää oteta vastaan.

Erityinen hoppu on niillä rahanvaihtajilla, joilla vielä sattuu olemaan kätkössä vanhoja kupari- ja alumiinipennisiä. Kolikoiden lunastusaika loppuu tämän vuoden viimeisenä päivänä. Sen jälkeen honka-aiheiset kolikot ovat rahoina täysin arvottomia, eikä niitä voi vaihdattaa euroihin enää missään, ei edes Suomen Pankissa.

Suomen Pankin pääkonttori Helsingissä jatkaa jäänmurtajavitosten ja hopeanväristen markkojen vastaanottamista vielä vuoden 2007 loppuun saakka. Kaikkia markkamääräisiä seteleitä ja uusimpiin kuuluvia markan kolikoita voi palauttaa vielä vuonna 2012.

(MTV3)

(Seitsemän uutiset 15.12.2003)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.