Hornetit olivat jo ilmassa ilmatilaloukkausten aikaan

Torstain epäillystä ilmatilaloukkauksesta valokuvan ottaneet Suomen koneet olivat jo valmiiksi ilmassa. Maanpuolustuskorkeakoulun ilmasotaopin pääopettaja Saku Joukas sanoo, etteivät koneet olisi maasta käsin ehtineet paikalle mistään tukikohdasta.

Molemmat epäillyt loukkaukset kestivät noin minuutin.

– Hävittäjä kulkee yläkorkeudessa tyypillisesti 18 kilometriä minuutissa. Jos laskee, että minuutissa pitää ehtiä siivelle, eivät ne (Suomen koneet) kauhean kaukana ole olleet, Joukas toteaa.

Siinä, että Suomella oli koneita ilmassa, ei Joukkaan mukaan ole mitään ihmeellistä. Ilmapäivystys on yksi valmiustilan ylläpitämisen muoto, jota tosin yleensä tehdään tunteja tai korkeintaan vuorokausia kerrallaan.

Joukas kertoo, että raja- ja ilmatilaloukkaustapauksissa toimitaan kansainvälisen standardin mukaisesti. Jos ilmatilaloukkaus tapahtuu, loukattu maa pyrkii osoittamaan koneen lentäjälle, että tämä on havaittu.

– Silloin mennään ihan siivelle kirjaimellisesti ja otetaan tunnistusvalokuvat todistusaineistoksi, Joukas selittää.

Kohteelle annetaan radiolla huomautus ja annetaan näkömerkkejä. Päiväsaikaan näkömerkkinä käytetään koneen vaaputusta, ja lisäksi koneen nokalla voidaan osoittaa suuntaa, jonne kohteen on poistuttava. Pimeällä Joukkaan mukaan räpsitään kaikkia valoja, joita koneessa on.

Jos maali ei tottele tai käyttäytyy provokatiivisesti, sitä voidaan uhata radiolla tai tehdä hyökkäävä liike. Varoitustuli on viimeinen vaihtoehto.

Joukas ei vielä tunne tapauksen yksityiskohtia, mutta hän ei usko, että venäläiskoneet olisivat vastustelleet poistumiskäskyä. Tästä kielii esimerkiksi epäillyn loukkauksen lyhyt kesto. Riippumatta siitä, oliko epäilty ilmatilaloukkaus tahallinen vai tahaton, tilanteen hoitamisessa pisteet tippuvat Joukkaan mielestä Suomelle.

– Ilmavoimat osoittivat hyvää valmiutta ja hyvää ammattitaitoa, hän kehuu.

Sosiaalisessa mediassa on esitetty näkemyksiä, joiden mukaan venäläiskoneiden reitti olisi ollut kohti Helsinkiä.

Joukas sanoo, että Pietarin suunnalta tulevat koneet tyypillisesti tekevät siirtolennot Kaliningradiin Itämeren kautta.

– Se, että ne leikkaavat Porvoon kulmauksesta Suomen ilmatilaa, ei ole hyväksyttävää eikä ammattimaista.

Katso aiemmat uutisvideot aiheeseen liittyen.


Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.