HS: Ansiosidonnaisesta lähdössä sata päivää

Ansiosidonnaisesta työttömyysturvasta näyttää olevan katoamassa sata korvauspäivää, kertoo Helsingin Sanomat.

Leikkauksia pohtivassa työryhmässä on lehden mukaan vahvoilla malli, jossa ansiosidonnaisen enimmäispituus lyhenisi 400 päivään.  

Leikkausten on määrä tulla voimaan vuoden 2017 alusta.  
HS:n tietojen mukaan virkamiesvalmistelussa on yhä mukana myös vaihtoehto, joka puolittaisi työttömyysturvan 250 päivään.  

Hallitus pitää nykyistä 500 päivän työttömyysturvaa pitkänä, passivoivana ja kalliina. Käytännössä ansiosidonnaista työttömyyskorvausta voi saada nyt liki kaksi vuotta.  

Hallitus tavoittelee ansiosidonnaisen työttömyysturvan leikkauksilla 200 miljoonan euron säästöä. Lakiesitykset on määrä antaa eduskunnalle ensi keväänä.  
Työttömyysturvaa oli alun perin määrä supistaa jo ensi vuoden alusta.  

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.