HS: Feissareille luotiin reviirijärjestelmä keräyksen helpottamiseksi

Feissareiden, eli kadulla hyväntekeväisyysjärjestöille lahjoittajia keräävien määrä on lisääntynyt sitä tahtia, että esimerkiksi Helsingissä on alettu jakamaan jo reviirejä.

Helsingin Sanomien mukaan Helsingin keskustassa kerää rahaa tänä kesänä kymmeniä, hyväntekeväisyys- ja kansalaisjärjestöjen varainhankkijoita.

Lehden mukaan reviirit jaetaan netissä ja jokainen järjestelmään kirjautunut järjestö pääsee vuoroviikoin suosituimmille keräysalueille.

Netissä toimiva järjestelmä kehitettiin muutama vuosi sitten Unicefin toimistossa ja siihen on sitoutunut seitsemän kansalais- ja hyväntekeväisyysjärjestöä.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.