HS-gallup: Kansa toivoo mieluummin veroja kuin lisävelkaa

Lähes kaksi kolmesta suomalaisesta suhtautuu varauksella talouden sopeuttamiseen velanotolla, ilmenee Helsingin Sanomien teettämästä kyselystä.

Suopeimpia velkaelvytykselle ovat nuoret aikuiset ja vasemmistoliiton kannattajat.

Enemmistö katsoo, että valtion budjettia olisi paras sopeuttaa sekä menoleikkauksilla että veronkorotuksilla. Verokorotuksia ainoana sopeutuskeinona kannatti kyselyssä vain pari prosenttia vastaajista.

TNS Gallupin tekemässä kyselyssä virhemarginaali on noin kolme prosenttiyksikköä suuntaansa.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.