HS: Itä- ja Pohjois-Suomi ottavat yhä enemmän pakolaisia

Suomen kunnat tarjoavat pakolaisille sijoituspaikkoja erittäin vaihtelevasti, kirjoittaa maanantain Helsingin Sanomat.

Viime vuosina Itä- ja Pohjois-Suomi ovat alkaneet jakaa paikkoja ripeään tahtiin. Lapin, Pohjois-Karjalan, Pohjois-Pohjanmaan ja Kaakkois-Suomen osuus vastaanotosta on kolmen viime vuoden aikana noussut noin kolmannekseen.

Vähiten pakolaisia ottavat alueista vastaan Etelä-Pohjanmaa ja Satakunta. Niihin on muuttanut 2000-luvulla yhteensä parisataa pakolaista.

Suurin osa pakolaisista hakeutuu yhä pääkaupunkiseudulle.

Lehti selvitti, mihin kuntiin pakolaiset ovat muuttaneet vuodesta 1992 tämän vuoden elokuun loppuun. Kaikkiaan kuntiin muutti tuona aikana 34000 pakolaista. Lähteinä olivat sisäministeriön ja Maahanmuuttoviraston tiedot.

Pakolaisten vastaanotto on valtion tukemaa, mutta vapaaehtoista. Entistä useammin pakolaiset järjestävät asuinpaikkansa itse.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.