HS: Kantelut laitosvanhusten kohtelusta kasvussa – kovakouraista käsittelyä ja käskytystä

Kantelut vanhusten huonosta kohtelusta vanhustenhuollossa ovat lisääntyneet parin vuoden aikana, kirjoittaa Helsingin Sanomat.

Tyypillisimmin valitukset koskevat vanhuksen kovakouraista käsittelyä, käsykytystä ja töykeää kohtelua.

Valitukset aluehallintovirastoihin ja Valviraan ovat kasvaneet etenkin kahden viime vuoden aikana. Kun 2010-luvun alussa viranomaiset ottivat ratkaistavakseen noin 70 kantelua vuodessa, vuonna 2014 ratkaistiin jo 136 kantelua ja viime vuonna 87.

Vanhustenhoidon laadusta kantelevat herkimmin omaiset, mutta epäkohdista ilmoittavat Helsingin Sanomien mukaan entistä usemamin myös laitoksen työntekijät.

Helsingin Sanomat kertoo tapauksesta, jossa muistisairas vanhus oli pitkiä aikoja ilman ruokaa ja juomaa palvelutalossa. Omaisen mukaan myös lääkityksessä oli tehty virheitä. 

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.