HS: Kokoomus pyysi lahjoitusta Sammolta

Sampo-konsernin hallitukseen vuodesta 2006 kuulunut ylijohtaja Jukka Pekkarinen ei tiennyt kokoomukselle tehdystä lahjoituksesta. Hänen mukaansa Sammon toimivalla johdolla on valtuudet tehdä pienten kiintiöiden mukaisesti lahjoituksia yleishyödylliseen toimintaan.

Pekkarinen kuitenkin katsoo, ettei kokoomuksen toiminta ole normaalimääritelmän mukaan yleishyödyllistä.

Kokoomus pyysi lahjoitusta suoraan Sammon silloiselta konserninjohtajalta ja hallituksen jäseneltä Björn Wahlroosilta, kirjoittaa Helsingin Sanomat.

- Kyllä me itse yritettiin olla aktiivisia, sanoo kokoomuksen varainhankkija, hallintojohtaja Jarmo Pekkala sanoo lehtihaastattelussa. Hän kertoo neuvotelleensa lahjoituksesta suoraan Wahlroosin kanssa.

Pekkalan mukaan Wahlroos päätti myös lahjoituksen koosta.

Kokoomus keräsi yrityksiltä ainakin 135 000 euroa

STT:n tekemän selvityksen mukaan kokoomus on saanut viime eduskuntavaalien aikaan Suomen keskeisiltä yrityksiltä tukea ainakin 135 000 euroa. Merkittävimpiin tukijoihin kuuluvat Sampo, OP-Pohjola, Metsäliitto ja Patria.

Sammon lahjoitus on kyselyyn vastanneista selkeästi suurin, 75 000 euroa. OP-Pohjola lahjoitti 8000 euroa, Metsäliitto 7000 euroa ja aseteollisuuskonserni Patria 6000 euroa.

Muiden yritysten antamat summat olivat pieniä, noin tuhannen euron suuruisia.

(MTV3 - STT)

Lue lisää:

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.