HS:n kysely: Homous rokotti Haaviston suosiota vaaleissa

Vihreiden Pekka Haaviston seksuaalinen suuntautuminen koitui selvästi kokoomuksen Sauli Niinistön eduksi presidentinvaalin toisella kierroksella, osoittaa Helsingin Sanomien kysely.

35 prosenttia Niinistöä äänestäneistä mainitsi ratkaisevaksi valintaperusteeksi sen, ettei halunnut äänestää homoseksuaalia presidentiksi. Homous nousi syyksi etenkin miesten ja iäkkäiden äänestäjien kohdalla.

Haaviston homoseksuaalisuus koettiin jopa tärkeämmäksi valintaperusteeksi kuin Niinistön asiantuntemus ulkopolitiikassa, jonka valitsi syyksi 28 prosenttia Niinistöä äänestäneistä. Näin siitäkin huolimatta, että presidentin pääasiallinen tehtävä Suomessa on johtaa ulkopolitiikkaa yhdessä valtioneuvoston kanssa.

Suurin osa eli 39 prosenttia Niinistön kannattajista päätyi valintaansa, sillä he kokivat Niinistön kyvykkääksi hoitamaan Suomen asioita.

Myös Haaviston puolue vaikutti niinistöläisten äänestyspäätökseen. 28 prosenttia mainitsi valinneensa Niinistön, koska ei voinut ajatella äänestävänsä vihreiden ehdokasta.

TNS-gallupin ja Helsingin yliopiston tekemään kyselyyn vastasi helmikuun puolivälin tienoilla yli tuhat ihmistä. Virhemarginaali on kolme prosenttiyksikköä suuntaansa.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.