HS: Nato-jäsenyyden epäsuosio kasvaa

Sotilasliitto Naton kannatus on romahtanut puolessatoista vuodessa, kertoo Helsingin Sanomien teettämä kysely.

Suomen Nato jäsenyyttä vastustaa nyt kaksi kolmesta suomalaisesta. Jäsenyyttä kannattaa vain yksi kuudesta, ja sama osuus kyselyyn vastanneista ei osannut sanoa mielipidettään.

Kun asiaa kysyttiin viimeksi vuoden 2010 maaliskuussa, reilu neljäsosa kannatti jäsenyyttä ja vastustajia oli 56 prosenttia.

Nato on ollut tämän vuosituhannen puolella yhtä epäsuosittu kuin nyt vain Irakin sodan aikana, vuonna 2003.

Mielialat ovat muuttuneet etenkin kokoomuksen äänestäjien keskuudessa. Perinteisesti Natoon myönteisesti suhtautuvan puolueen kannattajistakin 54 prosenttia vastustaa jäsenyyttä.

TNS Gallup haastatteli tutkimusta varten 6.-17. joulukuuta noin tuhatta suomalaista.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.