HS: Oikeusoppineet ihmettelevät Halla-ahon lausuntoa

Oikeusoppineet tyrmäävät kritiikin, jota eduskunnan hallintovaliokunnan puheenjohtaja Jussi Halla-aho (ps.) on esittänyt saamastaan korkeimman oikeuden tuomiosta. Asiasta kertoo Helsingin Sanomat.

KKO tuomitsi Halla-ahon viime perjantaina uskonrauhan rikkomisesta ja kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Halla-ahon mukaan hänen saamansa sakkotuomio on muutaman ihmisen henkilökohtainen tulkinta.

Valtiosääntöoikeuden professori Tuomas Ojanen toteaa, että Halla-ahon lausunto hämärtää vallan kolmijakoa ja vaarantaa tuomioistuinten riippumattomuutta. Oikeustieteen professori Kaarlo Tuori on Ojasen kanssa samoilla linjoilla.

-Vuonna 2004 Suomi sai huomautuksen YK:n ihmisoikeuskomitealta siitä, että poliitikot puuttuvat puheillaan tuomioistuinten tuomiovallankäyttöön, Ojanen sanoo Helsingin Sanomille.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.