HS: Sairaaloissa muhii homepommi

Terveydenhuollon työntekijät ja potilaat joutuvat kärsimään huonosta sisäilmasta, vanhentuneista ja ahtaista huoneista tai muuten huonoon kuntoon ajautuneista rakennuksista. Yleisimpiä ongelmia rakennuksissa ovat home- ja kosteusvauriot.

Työterveyslaitoksen professori Kari Reijula arvioi Helsingin Sanomissa, että tällaiset ongelmat vaativat vuosittain jopa kymmenien suomalaisten hengen. Reijulan mukaan pelkästään keskussairaaloita pitäisi remontoida noin 400 miljoonan euron edestä. Myös terveyskeskusten kunnossa on ongelmia, ja ne ovatkin paikoin jopa huonommassa kunnossa.

- Ihmisille olisi yllätys, jos he tietäisivät, missä kunnossa Suomen tutkimus- ja hoitolaitokset ovat.

Reijulan mukaan uhattuina ovat muun muassa elinsiirto- ja syöpäpotilaat, joiden vastustuskyky on alentunut. Valtaosalle potilaista rakennusten vauriot eivät kuitenkaan aiheuta haittaa.

Sairaaloiden vakavat kosteus- ja homeongelmat ovat jatkuneet vuosikausia. MTV3:n 45 minuuttia -ohjelma kertoi niistä ja sairaaloiden satojen miljoonien eurojen korjaustarpeesta jo vuonna 2006.

Katso 45 minuuttia -ohjelman juttu 13.12.2006

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.