HS: Toivakka jättää ministerin tehtävät

Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Lenita Toivakka (kok.) jättää ministerin tehtävät ja siirtyy rivikansanedustajaksi, uutisoi Helsingin Sanomat.

Hän sanoo sopineensa asiasta puolueen uuden puheenjohtajan Petteri Orpon kanssa. Orpo soitti Toivakalle sunnuntaina ja asiasta sovittiin puhelimessa.

Toivakka kuitenkin myöntää lehdessä valmistautuneensa päätökseen. Hän on kokenut raskaaksi perheyhtiönsä verosuunnitteluun kohdistuneen kielteisen julkisuuden.

Toivakoiden perheyhtiö perusti holdingyhtiön Belgiaan 2007 verosuunnittelua varten. Lenita Toivakan mies Jukka Toivakka oli tuolloin perheyhtiön toimitusjohtaja ja Lenita Toivakka hallituksen jäsen. 

Jukka Toivakan mukaan yhtiön perustaminen liittyi perheyhtiön kiinteistöliiketoimintaan. Ministeri korosti, ettei hänellä ollut missään vaiheessa osaa yhtiön operatiivisessa toiminnassa.

Hän toivoo, ettei ilmapiiri muutu sellaiseksi, ettei yksityiseltä sektorilta rohjeta enää lähteä politiikkaan.

– Yksikään toimittaja ei ole pystynyt sanomaan että olisimme tehneet jotain lainvastaista tai väärää. Jos vahvaa kritiikkiä ja epäluuloa tulee, se tuntuu olevan mahdotonta poikkasta. Ympärilläni käyty keskustelu ei ole ollut puolueelle hyväksi. En halua että kokoomus joutuu tätä taakkaa kantamaan, Toivakka sanoo Helsingin Sanomissa.

Toivakka sanoo haluavansa, että uusi puheenjohtaja Orpo pääsee aloittamaan puhtaalta pöydältä. Siksi hän myös ymmärtää, että Orpo haluaa päivittää kokoomuksen ministeritiimin.   

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.