HS: Turvapaikanhakijat tekevät toisistaan runsaasti ilmiantoja poliisille

Turvapaikanhakijat tekevät toisistaan runsaasti ilmiantoja poliisille, kertoo Helsingin Sanomat.

Lehden haastattelema rikosylikomisario Tero Haapala keskusrikospoliisista sanoo lehdelle, että ilmiantoja tulee kohtuullisen paljon.

– Tarkkoja määriä en kuitenkaan pysty sanomaan, Haapala sanoo.

Ilmiannoista useimmat koskevat sotarikoksia tai terroristiyhteyksiä. Niistä vain harva johtaa esitutkintaan. Haapalan mukaan tällä hetkellä poliisilla on käsittelyssä 10-20 tapausta, joista osa on vasta esiselvittelyssä, eikä niistä ole ainakaan vielä aloitettu esitutkintaa. Kahdessa tapauksessa esitutkinta on jo pitkällä.

Osa ilmiannoista on aiheettomia, esimerkiksi kostoksi tehtyjä. Osa on taas liian epämääräisiä, jotta niitä voitaisiin selvittää ilman lisätietoja. 

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.