Mainos

HS: Valtionjohto on lennellyt veroparatiisikoneilla

Valtionjohto on viime vuosina käyttänyt yksityislennoillaan koneita, jotka on rekisteröity veroparatiisiin, kirjoittaa Helsingin Sanomat.

Entiset pääministerit Matti Vanhanen (kesk.) ja Mari Kiviniemi (kesk.) sekä presidentti Tarja Halonen ovat matkustaneet veroparatiisikoneilla yhteensä ainakin yhdeksän kertaa.

Suomi ostaa palveluita Wihuri-konsernin Jetflite-yhtiöltä, jolla on käytössä myös veroparatiisikoneita esimerkiksi Kyproksesta ja Brittiläisiltä Neitsytsaarilta. Toimitusjohtaja myöntää, että muita kuin Jetfliten omia koneita on saatettu käyttää teknisten ongelmien sattuessa.

Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen (sd.) sanoo lehdelle, ettei yhteys veroparatiiseihin kuulosta hyvältä.

– Minusta asia pitäisi selvittää ja korjata.

Veroparatiisien avulla säästetään koneiden vuokrauskustannuksissa.

(MTV3)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.