HS: Vantaan kaupunginjohtajalla läheinen kytkös suuria hankkeita saavaan arkkitehtitoimistoon

Vantaan uudella kaupunginjohtajalla Jukka Peltomäellä (sd) on kiinteä kytkös kaupungin suunnitteluhankkeita laajalti saaneeseen arkkitehtitoimistoon, kirjoittaa Helsingin Sanomat.

Lehden mukaan Peltomäki on asunut arkkitehtitoimisto Forma-Futuran asunnossa 16 vuotta. Lisäksi hän on ollut töissä yrityksessä sekä toiminut sen hallituksen kakkosmiehenä.

Toimisto on samaan aikaan saanut Vantaalta merkittäviä suunnittelutöitä. 15 hengen toimisto suunnittelee parhaillaan muun muassa suurta kauppakeskusta ja satojen asuntojen asuinaluetta. Lisäksi se on mukana Tikkurilan keskustan uudistamisessa.

Helsingin Sanomien haastattelemien isoimpien rakennusliikkeiden mukaan hankkeita saa etenemään Vantaalla poikkeuksellisen ripeästi, jos kaava- tai rakennussuunnittelijaksi on valittu Forma Futura.

Peltomäki valittiin Vantaan uudeksi kaupunginjohtajaksi viime kuussa. Hän aloittaa tehtävässään elokuun alussa. Peltomäki oli vuodesta 2007 lähtien Vantaan maankäytön apulaiskaupunginjohtaja. Hän on toiminut lisäksi Vantaan kaupungin VAV Asunnot Oy:n hallituksen puheenjohtajana. Forma Futura on ollut VAV:n rakennushankkeissa suunnittelijana.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.