Huijauspuheluihin kyllästynyt? Tarjottu apu voi osoittautua ”hirveäksi miinaksi”

Netin keskustelupalstat pursuavat kommentteja turhautuneilta ihmisiltä, joista monet ovat vuosikausia taistelleet perusteettomia laskuja lähettäviä huijausfirmoja vastaan.  

”Sain epämääräisen puhelun lafkalta, jossa luettelivat firmani tietoja ja kyselivät pitääkö paikkaansa. Nyt tuli aiheeton 160 euron lasku postissa jostain epämääräisestä palvelusta, jollaista en ole tilannut ja jollaista ei ole olemassakaan. Firma pyrkii perusteettomilla laskuilla ja tilausvahvistuksilla saamaan yrittäjät soittamaan kalliiseen palvelunumeroon, sillä puljuun soittaminen maksaa 25€/min.”

”Firmalta tuli lasku sopimuksen purkamisesta. Sopimuksen, jota ei ole olemassa ja josta en tiedä mitään. Minkäänlaisia sopimuksia en ole tehnyt, enkä ole kuullut firmasta ennen kuin nyt vasta. Lasku tuli tänään 10. päivä ja eräpäivä on 13. päivä.. Yrittävät siis lyhyellä maksuajalla saada ihmiset hätäpäissään maksamaan."

Harhaanjohtava markkinointi puhelimitse ja siitä seuraava perusteettomien laskujen lähettely ja niiden perinnällä uhkailu on erittäin yleinen ilmiö Suomessa.  

Tällaisen piinan kohteeksi joutuvat usein erityisesti aloittelevat ja pienet yritykset, kertoo Suomen yrittäjien lainsäädäntöasioiden päällikkö Janne Makkula.

Makkulan mukaan yrittäjät saavat soittoja muun muassa yritysrekistereihin liittymisestä. Viime aikoina yrittäjille on kaupattu aggressiivisesti myös domain-päätenimiä.

– Erityisesti Ruotsin suunnalta on tullut tällaisia domain-tarjouksia, joiden kanssa on oltava hyvin tarkkana, sanoo Makkula.

Domain-päätenimen hankkimista pohtivan yrityksen kannattaa selvitellä asiaa itsenäisesti, eikä lähteä puhelinkeskustelun perusteella varaamaan domaineja kovalla kiireellä.

–  Perässä voi tulla todella hurja lasku, varoittaa Makkunen.

"Pelastava enkeli" on usein susi lampaan vaatteissa

Huijarifirmojen lukemattomiin puhelinsoittoihin kyllästynyt yrittäjä saattaa alkaa haaveilla, että saisi puhelinnumeronsa pois eri rekistereistä. Tällöin apuun voikin rientää ”pelastava enkeli”, joka lupaa hoitaa homman yrittäjän puolesta.

– Yrittäjiä on puhelimitse lähestynyt tahoja, jotka myyvät palvelua, joilla voi saada jonkinlaisen estosysteemin häiritseviä puheluita vastaan. Lisäksi on kaupiteltu erilaisia sopimusten irtisanomispalveluita. Sinne on usein rakennettu hirveä miina. Kyse on samasta ilmiöstä, joka vain toimii toisten päin, varoittaa Makkula.

Suomen yrittäjien lainsäädäntöasioiden päällikön mukaan on mahdotonta arvioida, kuinka monta huijarifirmaa Suomessa toimii, sillä yhdellä yrityksillä saattaa olla jopa kymmeniä aputoiminimiä. Kun yksi nimi saastuu ja saa huonoa mainetta, niin huijari ottaa käyttöön uuden nimen, sanoo Makunen.

– Pöydälläni oli kerran saman yrittäjän neljä perusteetonta laskua ja kaikissa eri toimijan nimi. Kun selvittelin asiaa, niin huomasin, että kaikilla oli sama y-tunnus eli kaikki laskut olivat tulleet samalta oikeushenkilöltä - siis samalta yritykseltä. Tällä tavoin volyymiaan nostamalla he moninkertaistavat mahdollisuutensa tienata, kertoo Makunen.

Yrittäjien kannalta tilanne on tällä hetkellä parempi kuin muutama vuosi takaperin. Aikaisemmin yrittäjälle saattoi tulla maksuhäiriömerkintä luottotietorekisteriin sellaisessakin tilanteessa, missä hän oli kiistänyt, että koko sopimusta olisi syntynyt mistään kaupasta.

Vuonna 2013 perintälainsäädäntöä muutettiin niin, ettei tällaista voi tapahtua. Lakiuudistuksen myötä sellaisen saatavan perintä on lopetettava, jonka olemassaolon tai perusteen yrittäjä on kiistänyt. Silloin väitetylle velkojalle jää ainoastaan mahdollisuus nostaa kanne käräjäoikeudessa.  Näin pitkälle huijariyritykset eivät halua mennä.

– Näiden yritysten tavoitteena ei ole riidellä laskuista oikeudessa, vaan saada mahdollisimman nopeasti ja ketterästi se maksu. Jos yrittäjä on sinnikäs eikä mene maksamaan perusteetonta laskua, niin jossain vaiheessa huijarit luovuttavat. Ei heidän tavoitteenaan ole käyttää siihen yhtään enempää aikaa kuin on välttämätöntä, muistuttaa Makunen.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.