Huijausvirus varoittaa joulukorteista

Viime päivinä maailmalla on levinnyt sähköpostiviesti, jossa varoitetaan olemattomasta viruksesta.

Viestin mukaan vastaanottajan ei kannata avata Hallmark-yhtiön sähköisiä joulukortteja. Postissa varoitellaan, että joulukortti sisältäisi viruksia, jotka uhkaavat tuhota koko tietokoneen kovalevyn.

- Tällaista virusta ei ole liikkeellä. Kyseessä on huijausviesti, sanoo tutkimusjohtaja Mikko Hyppönen F-Securelta.

Hyppönen kertoo, että huijausvirusten kaltaisia vääriä hälytyksiä on liikkeellä paljon.

- Sähköposti oli yleisin tapa saada virus vielä kolme vuotta sitten, mutta nykyään virukset saadaan siten, että pelkästään surffaillaan netissä.

Hyppönen ei osaa sanoa, mikä logiikka huijausten takana on. Hän arvelee, että kyse on pelkästä kiusanteosta.

Maksa luottokortilla verkkokaupassa

Hyppösen mukaan joulun alla suurin verkkovaara vaanii ostoksilla, sillä jouluisin netissä liikkuu poikkeuksellisen paljon shoppailijoita. Hyppönen muistuttaa, että verkko on täynnä monenlaisia kauppoja.

- Kannattaa aina maksaa ostokset luottokortilla. Luottokorttilasku kannattaa lukea kunnolla, niin siitä näkee, jos laskussa on jotain outoa.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.